Kävin pentu A:n kanssa silmälääkärillä. Meillä on sukurasitteena eripariset silmät ja koska pojalla on ollut väsymys- ja päänsärkyoireita, varoittelin etukäteen, että edessä saattaa olla silmälasien hankkiminen. Sekä Mies että minä olimme myös valmentaneet pentua siihen, että kun silmiin laitetaan tipat tutkimusta varten, koko näkö hämärtyy. Murkku oli kuin myrkyn niellyt, vuoroin äksyili ja vuoroin murritti koko menomatkan ja lääkärikeikan ajan.

Kun tipat oli laitettu ja istuskelimme odotushuoneessa, pennun aika kävi pitkäksi. Minun kanssani ei kannattanut jutella, koska minä olin syypää koko lääkärireissuun, silmäongelmiin ja yleensäkin kaikkeen maailman epäoikeudenmukaisuuteen. Lehtiä ei pystynyt selailemaan, kun näkö himmeni. Käytävällä ei ollut ikkunoita, joten kauaskaan ei päässyt katsomaan. Ajankuluksi pentu alkoi keikkua tuolilla.

Minä aukaisin heti suuni kieltääkseni keikkumisen. Mutta yht'äkkiä muistin elävästi miten kivaa oli keikkua ja miten se aina kiellettiin: pienenä siksi ettei satuttaisi, isompana siksi ettei tuolit hajoaisi.  Pentu riekkui metallijalkaisella tuolilla, joka ei mitenkään hajoaisi ja jos tuo nyt kupsahtaisi maahan, niin eipä korkealta putoaisi. Jos aika kului nopeammin tai kiikkuminen jotenkin lohdutti, niin mitäpä sitä turhaa kieltämään, vaikka minua lapsena aina kiellettiinkin. Niinpä napsautin jo auki olevan suuni kiinni.

70-luvun hämärissä istuin useammankin kerran opintopiireissä, joissa ihmeteltiin vuorovaikutusta transaktioanalyysin avulla. Se oli silloin uutta ja muodikasta viestintäpsykologiaa, jota me lukioikäiset yritimme soveltaa omaan elämäämme. Noin vanhasta muistista heittäen transaktioanalyysissa on määritelty persoonallisuudelle kolme päätilaa, joista joku on aina päällä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Tilat ovat vanhempi, aikuinen ja lapsi. Vanhemman tilassa ryöpsyävät esiin kaikki opitut käskyt, kiellot ja asenteet. Aikuisen tilassa reagoidaan soveltaen tilanteen mukaan ja lapsen tilassa nousevat lapsenomaisten käyttäytymismallien lisäksi pintaan myös luovuus ja välittömyys. Vuorovaikutus onnistuu kun sopivat tilat kohtaavat toisensa.

Lapsi siis keikkui ja minä olin hiljaa. Miten hurmaava transaktio! (ärsyke=keikku -> vastaus=hillitsin nalkutuksen). Vaikka koko alkureissun kinasimme molemmat lapsina,  paluumatkalla kyytiin mukaan noukitulta Mieheltä oli mennä hermo, kun pennun kanssa hihitimme ja kikatimme kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle.

Pennun silmät olivat kunnossa ja voitonriemu ylimmillään, kun ei tarvitsekaan käyttää laseja. Minua jäi vain kaihertamaan se mistä lapsen toistuvat päänsäryt johtuvat, jos ei silmistä. Mutta ehkä murehdin sitä sitten, kun vajoan taas vanhemman tilaan.