Etuhammas meni poikki. Juuresta. Pentu jysäytti takaraivollaan leukaani. Hammas löystyi ensin ja alkoi jonkun ajan kulutua villisti heilua. Ensiavuksi hammaslääkäri teippasi sen kiinni vierustovereihin ja teki kustannusarvion: väliaikainen silta 250-300 e, pysyvä silta 2000-2500 e, kela korvaa 0%. Suositteli pysyvää. Päädyin väliaikaiseen, kunnes jostakin putoaa syliini ylimääräistä käteistä. (Lainaa en suostu hampaita varten ottamaan).

Eilen sitten tehtiin väliaikainen silta suuhuni. Katkennut juurihoidettu hammas oli helppo nyppäistä pois, täytettyä juurta kaivettiin ulos tunnin verran. Puudutusainetta piti lisätä kolme kertaa. Makasin siinä puolustuskyvyttömänä ja olin varma etten selviä elävänä pois. Kun kaikki oli valmista ja veren maku levinnyt kaikkiin mahdollisiin haju- ja makuonteloihin, tunsin puutuneella kielelläkin rautalangat ja tukimuurit omien sileiden etuhampaitteni sijasta.

Illalla yritin säryn seasta selostaa Miehelle, ettei kipu mitään haittaa, mutta minun suuni ei ole enää omani eikä siis minäkään enää ole entiseni. Itkuksi meni ja itkettää vieläkin.Kai tähän tottuu.