Joulu on sekoitus sähläystä ja hiljentymistä. Eri vuosina, jopa eri päivinä erilainen, jokaiselle omansalainen. Lassi Nummi kertoo runollaan sen mille minä en löydä ilmaisua.

Minä olen joulu

Minä olen hälinä, ja iloinen vilske
sinulle, häliseväinen ystäväni.
Minä avaan ja suljen ovia, sytytän ja sammutan valoja,
         juoksen edestakaisin,
käyn kauppaa (moralistien murheeksi), ostan ja myyn,
         annan ja saan.
Leivon piparkakkuja, siivoan, postitan, käärin paketteja.
Minä olen sinun hyvä osasi,
ilon kupliva viini,
Sinulle joka juokset hämärästä
kohden valaistua ovea.

Sinulle, joka olet väliinpitämätön,
minä olen väliinpitämättömyys itse.
Yhdessä me ojennamme kätemme
näille lähimmäisille, niinkuin sanotaan,
         toivotamme heille
säästelemättä kaikkea hyvää,
         sallimuksen laskuun tietenkin.
Mittaamme säestykseksi suopeaa hymyä. Lähetämme
tervehdyksiä, jopa lahjoja.
Kuin peilikuvia toisistamme me olemme!
         Mutta kellojani en soita,
sinun sisimmässäsi. Vain korvissasi ja nehän ovat suuret.
Torneissa, kaiuttimissa, kaupungin kaduilla.
Sinulle, joka tyhjästi hymyilet, minä olen
malja kukkuroillaan tyhjää.

Sinä. joka olet sekaisin
tästä kaikesta, tästä kaikesta,
sinulle minä olen sekava.
Kaistale seurallista hilpeyttä, siekale tunnetta,
palanen sydäntä, viipale kinkkua,
jokunen kilovattitunti stressiä,
ja lapsuuden hyasintti, kiiltokuva, enkelikuoro.
Sinä joka et löydä minua, et itseäsi, et lasta
näistä majataloista
älä ylenmäärin huolestu.
En minä moralisoi, en tuomitse. Minä kysyn, sinä itse
kysyt. Ja jossakin, miltei kuulumattomissa,
hiljaisuus vastaa.

Sinulle, hiljainen,
minä olen hiljaisuus itse.
Kuusen havina ohi kulkiessa
ulkona metsässä, sisällä talossa.
Vanha koraali, jonka vaietessa näkymä syvenee,
saa uuden kuullon.  Tai liekki, joka sammuessaan
saa ajattelemaan, kuvittelemaan
sammumatonta valoa.
Maan hiljaisille minä olen
hiljaisuuden leipä.

Lassi Nummi: Joulukonsertto. Otava, 1987.