Ouuuh! Miten voi viikko karata käsistä niin nopeasti.

Koiran hoitamista lukuunottamatta loma meni suunnitelmien mukaan löhöillessä. Eli emme tehneet mitään, emmekä saaneet aikaiseksi edes sitä suunniteltua leffakäyntiä. Minä keitin pennuille aamuisin puurot (ylellisyyttä joka puuttuu arjestamme) ja päätösviikonlopun krunasimme melkein omatekoisilla herkuilla: köyhillä ritareilla ja laskiaispullilla (kaupan pakastepussista). Eli minä sain luotua mielikuvaa pullantuoksuisesta kotiemosta.

Viikonloppuna yritin jo palata takaisin arkeen. Ajattelin tehdä yhden työpaikkahakemuksen, mutten päässyt ansioluetteloa pidemmälle. Luettuani vanhani läpi, totesin etten tunnista siitä itseäni. Alkupään faktat on tietysti muuttumattomia, vaikka ilolla päivitinkin syksyllä suorittamani tutkinon koulutuslistan päätteeksi. Mutta se loppuosa, jossa minun mielestäni pitäisi  jotakin aktiivisuudestaan ja persoonastaan, kuvaa ihan toista ihmistä toisesta todellisuudestai.

Minulla on lueteltuna pitkä lista julkaisuja, joita olen tehnyt. Viimeisestä on aikaa yli kymmene n vuotta. Vaikka työkseni tuotankin koko ajan tekstiä, se nykyisessä työssäni hajoaa pieneksi silpuksi ympäri maailmaa. Mutta ovatko ammoin tehdyt julkaisut vielä ansio?

Entäpä harrastukset. Olen ollut innokas järjestöihminen pitkään opiskeluajan jälkeenkin, tehnyt vapaaehtoistyötä ja ollut perustamassa kehitysmaakauppaa. Asioita, joista olen edelleen ylpeä, mutta ovatko ne sittenkään enää työnhaun kannalta merkitäviä asioita. Pentujen syntymän jälkeen olen kaivannut ainostaan jotakin sotilaallisesti organisoitua vapaaehtoistyötä, jossa voisi tehdä oman pienen tarkaan määritellyn siivunsa, ottamatta koko putiikin murheita harteilleen.

Viimeisestä näytämökeikastani on siitäkin yli 7 vuotta, vaikka hyödynnänkin kaikkea harrastajateatterivuosinani oppimaani, joka kerta kun astun ihmisten eteen niin työssä kuin privaatissakin. Puutarhainnostus kesti omakotiasumisen alkuvuodet, mutta nykyään harrastan luonnonmukaista pihanhoitoa eli tontti saa villiintyä kunhan ei kokonaan metsity. Kaiholla muistelen entistä pomoani, joka kevättalvesta aloitti siemenluetteloiden plaraamisen, esikasvatti taimet labramme hylätyssä kasvihuoneessa ja jakeli auliisti niin ylenpalttista satoaan kuin pistokkaita ja jakotaimiakin.

Ainakin harrastusosio on siis päivitettävä. Kieltenopiskelu kuullostaa kuivalta, mutta on kuitenkin salonkikelpoinen harrastus. Liikunta ei tunnu uskottavalta, kun katsoo pullavaa olemustani, mutta siihen kuluu välttämättömyyden pakosta kolme vapaahetkeä viikosta. Salsa kuullostaa jo paljon paremmalta, ehkä jollakin lailla nykymenoisemmaltakin. Lepäily ja laiskottelu on nuoren miesfilosofin kertomana mullistava uutuus, mutta jostakin syystä en usko sen tehoavan keski-ikäisen täti-ihmisen ansiolistalla, päinvastoin. 

Mitä minä tein lomaviikon vapaahetket: kuuntelin musiikkia, lueskelin laiskasti, väsäsin CD-kansia kopioimiini levyihin, katselin yliannoksen televisiota, kirjottelin, bloggasin, hoisin muutaman työasian ja nukuin. Varsin tyypilllistä vapaa-ajan viettoani. Sisäänpäinkääntynyttä, eikä millään tavoin ansioluettelokelpoista. Käsityöt ja askartelun on korvannut tietokoneella puuhastelu, bloggaaminen riistää aikaa muulta maailmanmenon seuraamiselta.

Mies teki omaa ansioluetteloaan viime kesänä, eikä hänellä ollut mitään uskottavuusongelmia. Jos pelkän ansioluettelon  tekeminen on näin hankalaa, miten saan aikaiseksi persoonallisen ja vaikutavan hakemuksen, auuh.

Onneksi on sentään pehmeä lasku arkeen. Tänään on koulutuspäivä ja edetään niin hitasti että tässä väleissä kerkiää hyvin pyöritellä omiaan. Ja pääsee aikaisin kotiin.