Ystäväni ja naapurini 5-kymppisiä juhlittiin lauantaina. Väkeä oli melkoisesti ja menoa riitti aamupuolelle asti. Keski-ikäisten harrastajarokkareiden bändi sai, pienen alkuoudoksunnan jälkeen, myös paikalla olleen nuorison irrottelemaan sulassa sovussa mm. sankarin anopin kanssa. Sankari itsekin nousi muutaman kerran sooloilemaan lavalle. 

Juttelimme siinä lähipiirin kanssa ja jakaannuimme kahteen leiriin: Osa on hävinnyt/aikoo hävitä takavasemmalle ja yrittää sivuuttaa tai unohtaa koko tasavuotisjuhlinnan. Osa juhlii oikein olan takaa, kun on tähän pisteeseen päästy. Formaaleja juhlia ei siinä seurassa kannattanut kukaan.

Minä juhlin viime kesänä syntymäpäiviäni risteilemällä höyrylaivalla Helsingin vesillä lähimpien sukulaisten, ystävien ja työkavereiden kanssa. Puoli vuotta myöhemmin Miehen juhlat vietettiin kolistellen raitiovaunulla ympäri kaupunkia hänen tärkeillä paikoillaan. Molemmista juhlista jäi  uskomattoman hyvä mieli ja ne kantavat pitkään arjen yli. Tiedän sen kokemuksesta, koska me juhlimme pontevasti jo 4-kymppissynttäreitäkin. Tätä harmaahkoa arkea kun riittää niin loputtomiin, kaikki mahdollisuudet juhlaan on siis hyödynnettävä.

Miksi arki tuntuu niin harmaalta?  Vaikka kuinka yrittää psyykata itseään - Carpe Diem! - silti kaikki odotukset latautuu viikonloppuihin, lomiin tai vapaisiin. Joskus odotukset ovat niin suuria, että itse toteuma on pettymys.

Viikonlopun juhlissa pyöri sivuhuoneessa non-stoppina mittava kuvakavalkadi sankarin elämän ajalta. Jälkikasvulle sai esitettyä todisteita siitä, että mekin olimme kerran nuoria, kauniita  ja hurjia.Ystäväpiirin kanssa nauliuduimme hypnoottisesti  ruudun ääreen, katsoimme kuvat varmaan kolmeen kertaan, remahdimme välillä nauruun ja välillä nousi kyyneleet silmiin.  Sain syvän tunnekokemuksen siitä, minkä järjellä jo tiesinkin: 'vanhat' ystävät ovat kallisarvoinen aarre. Kiitos siis kaikille teille, joiden kanssa olemme rinnakkain rämpineet vuosikymmenten halki.

Juhlaväkeä s/s Norrkullan kannella             © Outo Emo 2009