Uutiset lasten hyväksikäytöstä pelottaa, ahistaa ja pistää vihaksi. Lapsena opin, että aikuisiin voi aina luottaa. Nyt pennuille pitää tehdä selväksi, että kenenkä tahansa ystävällisen naamion takana voi olla saalistaja.

Asumme kaupungin laidalla rauhallisessa ja uneliaassa lähiössä. Päiväkoti-ikäisestä pennuille on pitänyt toitottaa neuloista, kuvista ja karkeista, jotka saattaa olla vaarallisia. Maanantai-aamuisin muksut piti pitää sisällä, kunnes päiväkodin mukavan suojainen piha oli siivottu lasinsirpaleista, kortsuista ja neuloista. Lomareissulla pari vuotta sitten, ystävällinen mummukka tarjosi yhteisellä bussiretkellä pennuille suklaata ja ne juoksi kiljuen pakoon. Jälkeenpäin, kun natkutin huonosta käytöksestä, vastaus oli ihan oikein: ei me tunnettu sitä, vierailta EI SAA ottaa mitään.

Viime keväänä Pentu A kavereineen tuli innoissaan kysymään saako ne mennä katsomaan yhden mukavan miehen koiranpentuja. Viiden minuutin matkalla koulusta kotiin, vieras mies oli lyöttäytynyt poikien matkaan, urkkinut kaikenlaista ja esittänut lopuksi moisen houkuttelevan tarjouksen: koiranpentuja!!! Onneksi joku rippunen loputtomista saarnoista oli jäänyt niiden mielen ja koirahullut päätti varmistaa ensin kotoa luvan. Ei herunut.

Ystäväni (naispuolinen) löysi myöhään illalla kaksi pikkulikkaa autiolta bussipysäkiltä. Yöbussi meni toista reittiä ja ystäväni tarjoutui saattamaan tytöt oikealle pysäkille, kun ei hirvinnyt heitä sinne yksinkään jättää. Tytöt soitti mummolle, joka hyppäs yöpuku päällä taksiin ja suhasi paikalle lapsenlapsiaan pelastamaan. Mummo kuulusteli auttajan tiukasti ja ystäväni tunsi itsensä kriminaaliksi.

Miten tämmöisssä maailmassa voi opettaa pennut luottavaisiksi ja rakastaviksi? Tämä on vielä yksi maailman rauhallisimmista kolkista, muttei täälläkään edes lapset ole turvassa. Miten voi oppia, että heikompia on aina puolustettava, jos koko ajan pitää vahtia selustaansa?  Onko veljeni leijonanmieli enää outoa unelmaa?