Töissä on tänään supertylsää ja iltapäivällä on edessä hammaslääkäri ja juurihoito. Askartelenpa hetkisen taas vääntämällä sunnuntain roiskeita myönteisempään näkökulmaan, jos siitä päivä jotenkin kirkastusi.

- En osaa enää hekumoida itsesäälissä (se oli joskus hyvin terapeuttista). + Ehkä jotakin kasvua on havaittavissa, kun ei tarvitse sääliä itseään kuin rahtusen kerrallaan. Olisinko jopa oppinut kanavoimaan tunteitani johonkin rakentavampaan?

Sitäpä täytyy vielä märehtiä.