Lauantai-iltana viruimme Miehen kanssa television edessä lueskellen ja pelaten läppärillä. Yhtäkkiä lottotytön pirteä ääni havahdutti meidät molemmat: Tällä viikolla kolmessa kodissa ollaan onnellisia. Vilkaisimme toisiimme ja molemmat kuvittelimme miten hurja riemu päävoitosta taittuu, kun kuuleekin saavansa vain kolmanneksen. Voittosummalla ei esimerksiksi Helsingin asuntomarkkinoilla juuri juhlittaisi. (Minä haaveilen ajasta jolloin lapset on lähteneet, ja voisimme muuttaa keskustaan vanhaan taloon. Unelmoin asunnosta, joka ei ole rannalla, mutta josta on kattojen yli näkymä merelle. Kolmanneksella lottovoitosta, sellaista kolmiota ei Helsingistä saa.)

Olemme siis molemmat ihmisiä, joille lasi on useimmiten puolityhjä. Jos huonosti käy vielä puolillaan karvasta juomaa. Jo lapsena, kun ensimmäisen kerran törmäsin käsitteisiin pessimisti ja optimisti, olin katkeran pettynyt äidin todetessa minun olevan selvä pessimisti. Ajan myötä kuva omasta sielunelämästä on onneksi monipuolistunut ja on oppinut  astumaan joskus oman  varautuneisuutensa ja varovaisuutensa yli ja etsimään erilaisia mahdollisuuksia. Välillä jopa uskaltaa altistaa itsensä pettymyksille. Mutta tällaisissa arjen pikatesteissä, lasi on väsitämättä puolityhjä.

Väänsin taas haiunkin:

Seitsemän oikein
voitonjaon hetlkellä
onnetar kääntyy