Tilannekomiikkaa on vaikea selostaa, mutta yritänpä kuitenkin.

Minä luen meillä viimeiseksi sanomalehden ja teen sen sohvalla makaillen. Hajotan lehden aukeamiksi, joita on helpointa makuulla taitella ja käsitellä ja viskelen palaset lattialle luettuani ne. Eilen illalla olimme jo lähdössä nukkumaan, kun keksin että haluan lukea lauantain aviisista uudelleen gallupjournalismia ja paskapuhetta käsittelevän jutun. Koska olen tänään illan liesussa, on oletettavaa, että juuri kaipaamani sivu päätyy poissaollessani kenkien alle, patterin taakse, kuivikkeeksi, miekkojen askarteluun, koiran leluksi tai johonkin muuhun sopivaan tai sopimattomaan kierrätyskäyttöön.

Pengoin siis alhaalla irtolehtipainoksena olevaa epämääräistä röykkiötä, kun Mies odotti yläkerrassa, että saadaan iltarituaalit tehdyiksi: Mitä sä siellä kuppaat? "En löydä sitä Hesarin juttua, jonka haluan vielä lukea uudestaan!" Eiks googlellakaan löydy? huolestui heti Mieheni (joka muuten on titteliltään tietohallintopäällikkö). Hesarin sivu kädessäni kikatin, että on sentään joitakin asioita, joista yritän selvitä ihan ilman googlea. Aamulla pyysin Miestä ystävällisesti googlettamaan viikonloppuna kadonneet avaimeni. Myös pentu T:n vihreä paita pitäisi googlettaa esiin, koska tänään otetaan koulussa valokuva.

Kyseinen Hesarin juttu gallupjournalismista ja paskapuheesta herättää minussa intohimoja. Palaan aiheeseen myöhemmin tavattuani jutun ajatuksella uudestaan.