Viime viikko otti voimille. Nuhasta ja köhästä huolimatta sain suurimman osan hommistani hoidettua. Tutkielmani valmistui lauantain vastaisena aamuyönä puoli neljältä ja aamulla lähdin tikkana pääpostiin laittamaan sen pikapostina matkaan. Samoilta sijoilta jatkoin Miehen ja muutaman ystävän kanssa Tampereelle katsomaan Mansemusikaalia. (Oli muuten riemukas. Oman mainoslauseensa mukaan Mittava, mauton, ja mahtipontinen! - Kuten koko 80-luku. Myöskin naivi, korni ja sydämeenkäyvä) Päivänäytöksen jälkeen lompsottelimme tihkusateessa kaupungilla, kävimme syömässä ylenpalttisesti ja lopulta etsimme epätoivoisesti autioilta kaduilta paikkaa, mistä ostaa hotellille iltapalaksi kaikkea epäterveellistä mussutettavaa. Sunnuntaiaamuna sinkaisimme katsomaan Vapriikin näyttelyitä ennen kotiinlähtöä. Kotimatkalla minuun iskivät sappivaivat ja niiden kanssa kuluikin sitten rattoisasti seuraavat 11 tuntia.

Maanantaina raahauduin lopenuupuneena töihin. Melkein heti perille päästyäni hampaat alkoivat lyödä loukkua ja sinnittelin villahuiviin ja toppatakkiin kääriytyneenä pari pakollista palaveria. Sitten annoin periksi, hilauduin kotiin ja vajosin sohvannurkkaan. Seuraavat kolme vuorokautta ajelehdin kuumeen, unen ja horteen rajapinnoilla. Pakottauduin kokonaan hereille ainoastaan pakollisen lääkärikäynnin ajaksi. Tänään on ensimmäisen päivä, jolloin tunnen haluavani tehdä jotakin muutakin kuin nukkua.

Mielikuvani viime päivistä ovat tällaisia:

zzzzzzzzz

- Äiti, miks sä vaan nukut? Onks meidän syntymäpäivälahjat osetettu jo? Saadaanksme kattoa Bondia?
- Kuumetta, väsyttää. Näätte sitte. No ette.

zzzzzzzzzz

Limainen puruluu kolahtaa naamalleni. Sitä seuraa vaativa vinkaisu.
- Mee pois. Mä en jaksa.
Sinnikästä tökkimistä kuonolla ja vaativia tassunläppäyksiä, joista jää kipeät naarmut kuumeesta herkälle iholle.
- Helvetiin se luu. ANNA mun olla rauhassa.

zzzzzzzzzzz

Ensimmäisen kuuden tunnin unen jälkeen ajattelin katsoa Bondia. Elä ja anna toisten kuolla on eka Bond, jonka olen käynyt katsomassa elokuvissa silloin historian hämärässä. Mies on tullut kotiin, huoltanut pennut, paimentanut ne nukkumaan ja häipynyt pelaamaan. Koira makaa rennosti jalkojeni päällä ja lämmittää suloisesti. Ensimmäisen vartin päästä olen taas unessa. zzz Mies istuu taas tuolissaan ja rapsuttelee nilkaani. - Onks se Venetsia kohtaus jo menny? - On, tää loppuu just. Nuku vaan.

zzzzzzzzzzz

- Äiti taas sä nukut. Mun varpaasta alko vuotaa verta. Kato.
Melkein silmän eteen nousee verinen varvas, jossa on tulehtunut märkivä haava. Mahasta kääntää, vedän syvään henkeä ja pakottaudun sanomaan äyskimättä: Laita uus laastari keittiön kaapista. Isi katsoo, kun tulee kotiin. Täytyy varmaa käydä näyttämässä lääkärille. Koskeeko? Kipuja ei ole ja pentu on tyytyväinen saamaansa huomioon. Yksin jäätyäni yökkäilen vielä muutaman kerran ja yritän olla muistamatta näkemääni  (Olen yliherkkä kaikille iho-ongelmille: ihotumille, rokoille, haavoille, paiseille ym. Ne kuvottavat mua ja perheessä on kaksi ihollaan reagoijaa, jotka kehittää mitä ihmeellisimpiä oireita).

zzzzzzzzzzzzz

Havahdun radion keskusteluohjelmaan: Kaksi tantalta kuullostavaa naista, Jukka Virtanen ja toimittaja keskustelee siitä onko leikki vain lasten asia. Kenelläkään ei ole mitään sanottavaa , mutta syvää paheksuntaa virtaa tuutin täydeltä: Ennen oli...... Nykyään vain pelataan...... Kyllä nuketkin ennen oli nukkeja eikä mitään huorahtavia Bratzeja..... Virtanen yrittää olla välillä vastarannan kiiski, mutta jää vyörytettyä tanttojen maailmanselityksen alle. Olen sen verran hereillä, että närkästyn, mutta nukahdan ennenkuin ennätän kääntää kanavaa.

zzzzzzzzzzzzzzz

Keskiviikkoaamuna on pakko pysyä hereillä niin kauan kunnes saan työterveysasemalta jonkun kiinni. Heti 45 minuutin yrittämisen jälkeen keskustelen hoitajan kanssa. Hän antaa jahkailtuaan mulle ajan puolen tunnin päästä kaupungin toiselle puolelle. Tulee kiire, taksiin ja matkaan. Kuski kuuntelee Ylen ykköseltä puheohjelmaa, ihanan rauhallista. Vasta hetken kuluttua huomaan, se on uusinta siitä samasta Virtanen & tantat ohjelmasta, argh.
Lekuri oli nopea. 7 minuuttia: kurkku ja korvat tutkittu, keuhkot kuunneltu, posket koputeltu ja tähystetty ultraäänellä, reseptit ja todistukset kirjoitettu. Diagnoosi poskiontelontulehdus, loppuviikko sairaslomaa. Kiitos ja kotiin nukkumaan. Lähitolpalta yhytän saman taksin millä tulinkin, radio on onneksi kiinni.

zzzzzzzzzzzzzzz

Katson dokumenttiohjelmaa muslimiksi kääntyneestä tanskalaistytöstä. Olen nähnyt jonkun vastaavan pohjoismaisen dokkarin ennenkin ja pentuja odottaessani tutustuin sairaalassa muutamaan kääntyneeseen suomalaistyttöön. Tanskassa käännynnäisiä on paljon 20-30 vuotiaissa, pientä vähemmistöä kiehtovat äärisuuntaukset. Ymmärrän että 70-luvun vapaudessa tai 80-luvun pirstaleisessa arvomaailmassa kasvaneet saatavat kaivata tuekseen tiukkoja normeja. Ymmärrän, että eksoottinen kulttuuri, isot perheet ja kiinteät perheyheydet vastaavat joidenkin ihmisten tarpeisiin. Ymmärrän, että 'moraalivapaa' nykymaailma herättää joillakin vakavan kaipuun hengellisyyteen ja jopa sen ulkonaisiin merkkeihin. Mutta silti, en ymmärrä.

zzzzzzzzzzzzzzzz

Havahdun taas radioon: eteerisen kaunis sopraano laulaa hidasta ja sävelkulultaan haikeaa aariaa. Kyyneleet nousevat silmiin. Painun huokaisten tyynyihin, mutta pakottaudun pysymään valveilla, jotta kuulen kuuluttajan kertovan kuka laulaa ja mitä. Laulun loputtua pennut kolistelivat kavereineen sisään ja radion ääni hukkuu mekastukseen. Netistäkään ei ole apua, ohjelma oli Figaro, kappalelistaa ei ollut ja niin itkettävän kaunis aaria jäi arvoitukseksi. Harmin paikka.

zzzzzzzzzzzzzzzzz

Mikä toi ääni on? Onko pakastimen ovi jäänyt auki ja se tippuu jo? Onko astianpesukoneen hana pettänyt? Vuotaako vessan vesisäiliö? Potkin peiton sivuun ja rynnistän ensin keittiöön. Vettä sataa taivaan täydeltä. Yläkerran ikkunanpielistä valuu pieniä putouksia parvekkeen lattialle, ei sen vakavampaa.
Pentu A tulee läpimärkänä koulusta ja kaipaa lohdutusta. Tarjoan parastani: vaihda kuivat vaatteet ja tule tänne sohvalle torkkumaan mun ja koiran kanssa niin tulee lämmin. Ei kelpaa.