Budapest oli kaunis kaupunki. Vaikken siitä paljon kerinnyt nähdäkään. Konferenssipäivät olivat pitkiä ja tiiviitä, niin aamulla varhain kuin illalla myöhään hotellin ja konferenssikeskuksen väliä tallatessa kaikki paikat olivat kiinni. Onneksi viimeisenä iltana oli järjestetty kolmen tunnin kierros kaupungilla, ettei sentään ihan näkemättä jäänyt koko Tonavan kaunis kaupunki. Yhtenä iltana tanssimme yömyöhään Karpaattien kansantansseja, joissa oli hauska keskiaikainen poljento ja alun yksinkertaisista askelluksista hurjaan laukkaan yltyvä rytmi.

505503.jpg

Tonava ja Pest Budasta päin kuvatuna

Reissu oli siis ihan mukava, sen jälkeen kun sain itseni psyykattua. Konferenssin aiheena oli kestävä kehitys alamme opetus- ja valistustyössä.  Osa luennoista ravisteli hyvin ajatuksia ja osa workshopeistakin oli antoisia, mutta sosiaalinen kanssakäyminen kolleegojen kanssa oli jotenkin kituliaampaa kuin kahdessa edellisessä eurooppalaisessa konferenssissa, jossa olen ollut mukana. Olen märehtinyt tässä viime päivinä, johtuiko se omasta mielentilastani vai konferenssin yleisestä ilmapiiristä.

Konferenssissa oli mukana eritysen paljon osallistujia entisistä ns. itäeurooppalaisista maista, ja etenkin workshopeissa kulttuurierot toimivat latistavasti - luova hulluus ei juuri kukoistanut, koska itäeurooppalaisten käsitys ympäristöopetuksesta perustuu hyvin perinteisiin luonnontieteiden opetusmenetelmiin. Eli se mitä aikaisempien kokemusteni perusteella kovasti odotin - villiä irrottelua ja ideointia kolleegojen kesken - jäi osittain toteutumatta.

Siitä huomaa vähitellen käpyyntyvänsä, kun pitkien päivien jälkeen ei jaksa lähteä yötä myöten istumaan baareissa tai ahtautua suurella joukolla jonkun huoneeseen. Nykyään kaikkein antoisimpia ovat ruoka- ja kahvipöytäkeskustelut, kunhan vain löytää klikkiintymättömän seurueen, jossa puhutaan kaikille yhteistä kieltä.

Ison kasan ideoita kirjasin kuitenkin päivien aikana ylös. Saa sitten nähdä miten niitä voi omaan työhönsä soveltaa.

505596.jpg

 Pestin katulyhtyjä

Tulin kotiin sunnuntaina ja alkuviikosta oli heti edessä kouluille järjestetty kolmipäiväinen ympäristötapahtuma, jossa tein 16-tuntisia päiviä. Pääsiäiseksi kaaduin uupuneena sänkyyn ja sain tietysti flunssan stressin lauetessa. Taitaa mennä pääsiäisen jälkeiset lomapäivät sängyn pohjalla. Nuhan ja kurkkukivun kyllä kestän, kunhan vain päänsärky hellittäisi.