Olen viettänyt muutaman päivän Loksandran seurassa. Kolmekymppisenä Loksandra on hoitanut isänsä hautaan ja sisaruksensa aikuisiksi ja voi vihdoin mennä itse naimisiin. Dimitrios, neljän lapsen leski-isä, on tilannut avioliitonvälittäjältä hyväsydämisen, terveen ja kunnollisen naisen, joka on hyvä ruuanlaittaja, eikä missään tapauksessa älykäs, mutta herkkätunteinen ja jos mahdollista täyteläinen. Loksandrassa Dimitrios saa juuri sitä mitä on tilannut, eikä suotta näe ennen häitä enneunta, jossa Loksandra ojentaa hänelle herkkuja pursuvan runsaudensarven - elämän yltäkylläisyyden.

Loksandrasta tulee puuhakas, lämpöä ja elämäniloa uhkuva matriarkka. Hän puuttuu kanssaihmistensä elämään välillä liiallisenkin pontevasti, mutta aina hyvällä sydämellä ja pohjimmiltaan yhtä parantavasti kuin Baluklin Neitsyen ihmeitäparantava vesi, jonka tehoon Loksandra uskoo epäröimättä.

Maria Jordanidu kirjoitti itse liki seitsemänkymppisenä isoaitinsä tarinan romaaniksi. Loksandra eli pitkän elämänsä Konstantinopolin kreikkalaiskortteleissa ja Pireuksessa ja kuoli onnekseen juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa, uuden aikakauden alkua ja vanhan elämäntavan häviämistä.

Sinä, joka lainasit Kultaisen Sarveni, nauti Loksandran elämän lämmittävästä voimasta. Minä löysin itselleni uuden kappaleen divarista.