Pennut tekivät koulussa tutkielman kirjailijasta. Kohteet oli arvottu ja rinnakkaisluokilla oleville pennuillemme osui molemmille sama kirjailija, Bo Carpelan. Molemmat tarttuivat työhön omalla tyylillään. T pakersi juttua hyvissä ajoin hiljaa itsekseen ja kävi painokkaasti huomauttamassa isälle, että hänen on saatava kirjastosta edes yksi mallikappale ko. kirjailijan tuotannosta. A joka on ilmaisultaan huomattavasti draamaattisempi, ilmestyi sunnuntaina pari päivää ennen deadlineä suurella metelillä olohuoneeseen: Nettiyhteys on poikki! Mitä mä nyt teen! Kerro heti kaikki Bo Carpelanista!

Bo Carpelan arvostettu ja palkittu suomenruotsalainen kirjailija, ööööö... Totaalinen musta aukko tiedoissa suomenruotsalaisista kirjailijoista. Sanan mahdista ei ole apua, mutta kaivoin esiin pölyttyneen Kupiaisen lyhyen kirjallisuudenhistorian lukioajaltani (painos vuodelta 1971), josta saimme kasaan peräti kolme kelvollista lausetta: B.C. suomenruotsalainen kirjailija ja runoilija syntyi vuonna 1926, hänen pääteoksensa on 1961 julkaistu runokokoelma Viileä päivä. Aloitti tuotantonsa 40-luvulla kirjoittamalla luontoaiheista runoutta. Myöhemmin siirtyi pehmeän elegisestä sanamystiikasta kohti todellisuusmystiikkaa. Viimeisestä lauseesta A ei ymmärtänyt hölkäsen pölähdystä, ja minäkin vain luulen ymmärtäväni. Senverran tiedän kyllä että Bo Caropelanista olisi varmasti paljon kerrottavaa 60-luvun jälkeenkin. 

Maanantaina kaivelin työkoneella kirjastojen sivuja, ja jopa Carpelanin lastenkirjatuotannosta löytyi oma artikkelinsa. Kotona illalla A ilmoitti ensimmäiseksi, että voin lopettaa hössöttämisen, tehty on jo. Ei muuta tarvinnut kuin katsoa Wikipediasta ja sieltä löytyi heti kaikki tarvittavat tiedot. Hieno juttu, mutta yritin kuitenkin varovasti esittää, että kannattaisi aina katsoa parista kolmesta eri paikasta netistäkin ja vertailla tietoja. Kirjastojen sivuilta löytyy hyviä lyhyitä juttuja kirjailijoista. Olohuoneen ilmatila valahti hetkessä koleaksi.  "IKINÄ sulle ei kelpaa MIKÄÄN mitä mä teen", A kiljui ja kolisteli ovet paukkuen huoneeseensa. Minä olin sanaton. Se lähdekritiikistä.

A luonnollisesti hyödynsi veljensä haalimia kirjoja esitellessään tutkielmaansa  luokassa. Mitä sitä turhaa työtä tekemään.