Kuulustelin pentujen yhteiskuntaopin koealuetta. Kokeeseen tuli kansantaloutta, suhdannevaihteluja ja globaalitaloutta käsitteleviä aiheita. Montaa sivua ei ollut päästy eteenpäin, kun mulla rupesi keittämään ja oli pakko tuoda julki oppikirjan liturgiasta poikkeavia mielipiteitä:

*  Jatkuva kasvu ei ole realistinen tavoite.
* Metsä- ja kemianteollisuuteen + Nokiaan nojaava elinkeinorakenne on järjetön  tulevaisuudenkuva. Uutta innovatiivista teollisuutta on mahdollista luoda mm. y mpäristöteknologiassa ja uusiutuvien luonnonvarojen käytössä, siihen olisi maailmanlaajuinen kysyntä ja markkinat ja meillä piisaa tietotaitoa ja koulutettua väkeä.
* Vapaat markkinat, joissa pyritään nopeasti kotiuttamaan voitot - piittaamatta vaikutuksista ympäristöön tai paikallisten työntekijöiden työoloihin - ei ole ainoa tapa hoitaa yritystoimintaa, eikä varsinkaan oikea tapa rakentaa oikeudenmukaista maailmaa.
* Verotuksen painopiste voisi olla kulutuksessa ja luonnonvarojen käytössä työnteon verottamisen sijaan, jos niin haluttaisiin.
* Kaikista  lamamaalailuista huolimatta me elämme erittäin korkean elintason maassa ja kulutamme liikaa. On priorisointikysymys mihin ja milloin varoja satsataan hyödyllisesti.
* Jos poliittinen vaikuttaminen tuntuu vieraalta, kuluttaja voi aina äänestää jaloillaan ja kukkarollaan. Ja syytä olisi kans tehdä niin ja tehdä tietoisia ratkaisuja.

Pojat kuunteli tuskastuneesti. Pohdiskeluuni oikeudenmukaisuudesta pennut kuittasi: "Kuule, tää maailma on tällanen. Sun pitäis ehkä vaan oppia hyväksymään se. " Jaa-a, kenenkähän täällä pitäis olla kapinoiva teini ja kenenkä porvaristunut vanhempi.  Keskustelu jatkuu.

JK. Koko pääsiäisen uutiset jauhoi mitä Tiura  milloinkin sanoi tai jätti sanomatta, tai joku muu hänestä sanoi tai jätti sanomatta. Tuskin siitä oli päästy, kun alettiin märehtiä Kiljusen lentomatkoja.  Mediavetoinen 'poliittinen keskustelu' on niin absurdia ettei ihme, etteivät pennut lotkauta korvaansakaan poliittiselle vaikuttamiselle.

Viikon ihmisennäköisen uutisen löysin Global Finlandin sivuilta

Peru: Orkideoiden kasvatus tuo kyläläisille monenlaisia tuloja

 Kukkapenkin ensimmäinen kevättähti 10.4.2010 © Outo Emo 

Kuva: Euroopan parlamentti - europa.eu

Hu Jia on kiinalainen ihmisoikeusaktivisti ja toisinajattelija. Hän on tehnyt työtä mm. ympäristökysymysten ja hiviin/aidsiin sairastuneiden puolesta. Hän on levittänyt tietoa Kiinan ihmisoikeustilanteesta netissä, vaatinut demokraattisia oikeuksia ja mm. vuoden 1989 Tiananmenin verilöylyn virallista tutkintaa.
Syksystä  2007 Hu Jia on ollut vangittuna valtion vastaisesta kumouksellisesta toiminnasta. Hänen vaimonsa ja lapsensa ovat kotiarestissa.  Hu Jialle myönnettiin 2008 merkittävin eurooppalainen ihmisoikeuspalkinto, Saharov-palkinto. Hu Jian terveys on vakavasti heikentynyt vankeusaikana. 
 

Keltainen kana    © Outo Emo 2010

Veneen kokkaan perustettiin salainen puutarha, timjamipöheikköön.

Salainen puutarha   © Outo Emo 2010

Perästä löytyi paikka pienelle pesälle.

Pääsiäiskanan pesä   © Outo Emo 2010

Niin on kanan tuoksuva vene valmis seilaamaan maailmalle.

Kanan yrttivene   © Outo Emo 2010

Rannalla puput toivottavat hyvää matkaa uuteen kotimaahan.

Pupuystävät   © Outo Emo 2010

                                 Reilut pinkit ruusut     © Outo Emo 2010

Rakastan ruusuja. Rakastan keltaisia ruusuja. Rakastan  reilun kaupan ruusuja, jotka tuovat iloa arkeeni.

                                     Kotipihan ruusut     © Outo Emo 2007

• Kun muut toivoivat ylioppilaaksi päästessään ruusujen sijasta rahaa, minä toivoin salaa ruusuja. Sainkin niitä runsain mitoin. Äiti jaksoi kantaa niitä yöksi kylmäkellariin ja ne säilyivät kauan, kauan.
• Kun täytin 30, mies opiskeli kaukana kotoa. Aamulla soittaessaan hän ei onnitellut ja murjotin päivän töissä, kun minun synttärini oli unohdettu. Kotiin palattuani löysin kukkakaupan puketin, josta kuoriutui kimppu upeimpia ja pitkävartisimpia keltaisia ruusuja mitä ikinä olen nähnyt. 30 kappaletta tietysti.
• Valmistujaisjuhlissani sain ruusuista tehdyn seppeleen, ihanan. Saman ilon olen kierrättänyt myöhemmin edelleen.
• Kun täytin 40, kielsin lahjat ja sain runsaasti ruusuja. (Kun täytin 50 sain pienestä vinkistä  pullokaupalla kuohuviiniä, jos täytän 60, taidan toivoa molempia ruusuja ja shampanjaa).
• Mummuni ja lankoni haudalle laskin vain yhden tummanpunaisen ruusun. Se tuntui sanovan enemmän kuin prameat hautavihkot.
• Rakkain ystäväni on syntynyt keskellä kesää, parhaimpaan ruusuaikaan. Hänelle haen torilta syntymäpäiväksi vuosikimpun ruusuja ja valitseminen on aina yhtä riemastuttavaa.
• Kun mieheni syksyllä täytti 50, annoin hänelle suloisinta mitä keksin: korillisen keltaisia ja oransseja ruusuja. Nyt ruusut jatkavat elämäänsä kuivakukina kuistilla.
• Töistä saamallani lahjakortilla ostin syksyllä ruusuntaimia. Odotan jännityksellä, miten ne selvisivät kovasta talvesta.

                Miehen synttärikori kuivattuna     © Outo Emo 2010

PS. Läheisilleni vinkiksi, ruusun aika on aina, jokainen hetki voi olla ruusuinen hetki. Sen mitä toivon itselleni, yritän antaa myös teille.

                             Reilut keltaiset ruusut     © Outo Emo 2010

****************

Haasteena oli:

muistot kaikuvat loputtomina kuin
                                    vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
                                   itsensä kuviin,

ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira

Caj Westerberg, kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)

Lorvin aamuauringossa kohti päivän ensimmäistä palaveripaikkaa ja huips - vedin oikein kunnon lipat. Löysin itseni selältään jäisessä mäessä. Makasin hetken paikoillani ja totesin, että lonkkaan, polveen ja pyrstöön koskee, mutta mihinkään ei kohtalokkaasti. Ihmettelin myös ettei pää ollut osunut maahan, käsi ottanut vastaan ja murtunut tai jo valmiiksi kipeä selkä kolahtanut sen enempää. Mietiskelyn jälkeen yritin ylös, enkä onnistunut. Liukkaassa mäessä mistään ei saanut tukea. Niinpä istuin siinä hölmönä hameet levällään maassa, kunnes paikalle osui ystävällinen roskakuski, joka kampesi minut ylös. Hartaat kiitokset hänelle. Vasta tunnin kuluttua huomasin, että koko toinen sääreni nilkasta lonkkaan on pienillä verisillä naarmuilla, jotka jää ja hiekka hieroivat pintaani.

Kevään iloja. Hyvä, että jokatalvinen väistämätön liukastuminen on nyt lennokkaasti suoritettu.

Tulen jumalan juhla

Iloitse tyttö,
auringon kilo kertautuu
piiskavihman kultakukista,
valossa väläntää
mehiläissyöjän sininen kylki.
Aprikoositarhassa kujertaa
salaa lehvissä punalepinkäispari,
temppelin altaalta kantautuu
harvakseen vihersammakon kaipuu.
Kivikatujen astinkiviin kolahtavat
viinikauppiaan yltäkylläiset rattaat,
atriumien varjoista kimpoavat
lasten väsymättömät naurut.

Laula tyttö,
kuuma päivä raukeaa
illalla iholtasi
kylpylän viileään veteen,
Forumin pylväikkössä painat
posken hetkeksi rakkainta vasten.

Poimi päivä, tyttö,
sillä huomenna vuori jylisee,
pöly peittää Stabiaen lahden,
tuhka hautaa asuinsijasi
ja kohtalo maalaa elämästäsi
ikuisesti pysähtyneen kuvan.

22.3. - Yön yli harkinnan ja saamieni kommenttien pohjalta teksti rytmittyi mielessäni uudelleen tällaiseksi:

Tulen jumalan juhla

Iloitse tyttö,
auringon kilo kertautuu
piiskavihman kultakukista,
valossa välähtää
mehiläissyöjän sininen kylki.

Uneksi tyttö,
aprikoositarhassa kujertaa 
salaa lehvissä lepinkäispari,
temppelin altaalta kantaa
vihersammakon kaipuu.

Riemuitse tyttö,
kadun astinkiviin kolahtavat
viinikauppiaan yltäkylläiset rattaat,
atriumien varjoista kimpoavat
lasten väsymättömät naurut.

Laula tyttö,
kuuma päivä raukeaa illalla iholtasi
kylpylän viileään veteen,
Forumin pylväikkössä painat
posken hetkeksi rakkainta vasten.

Poimi päivä, tyttö,
sillä huomenna vuori jylisee,
pöly peittää Stabiaen lahden,
tuhka hautaa asuinsijasi
ja kohtalo maalaa elämästäsi
ikuisesti pysähtyneen kuvan.

Eikö kevät koskaan tule? 

Ehkä sittenkin, jos  jaksaa odottaa.    © Outo Emo 2010

Ryssä tulee rajan yli
minä päivänä tahansa.
Niin uskoivat vanhempani
sota-ajan lapset.

Minut pantiin opiskelemaan kieliä
jo lapsena, jotta pärjäisin maailmalla
kaukana Neuvosto-Suomesta.

Kahdeksanvuotiaana minäkin tiesin,
seuraava koitos on se viimeinen.
Kohtalo on väistämätön, niin uskon,
kylmän sodan lapsi.

Lapseni kasvatin huolella huolettomiksi,
nyt heidän piittaamattomuutensa
pelottaa minua.

Poikieni tienä on kiihtyvä muutos.
Perhosen siiven isku ja kaikki on toisin.
Pitää vain sopeutua, niin uskovat,
kolmannen vuosituhannen lapset.

Uunini liekit laulavat lohdullisesti:
aina on selvitty, uskokaa vain,
oi, tulenkesyttäjäin tulevatkin lapset.